Vesistöjen ylitys kuuluu monen suomalaisen erätaipaleen arkeen, sillä kaikkien purojen ja jokien yli ei ole siltaa eikä pitkospuita. Kahlaus on taito, joka kannattaa hallita ennen kuin sitä joutuu käyttämään hätätilanteessa, sillä väärin tehtynä se on yksi vaellusretken vaarallisimmista vaiheista.
Milloin kahlaus tulee vastaan
Suomen erämaareiteillä vesistön ylitys on tavallisinta silloin, kun reitti kulkee koskemattomassa maastossa ilman rakennettuja rakenteita – esimerkiksi osassa Lapin ja Kainuun erämaa-alueita, joissa Metsähallitus ei ole rakentanut siltaa jokaisen puron yli. Myös rankkasateiden tai lumien sulamisen jälkeen normaalisti kuiva-jalkaisin ylitettävä puro voi muuttua kahlausta vaativaksi.
Hyvä vaellusretken suunnittelu vähentää yllättävien kahlausten määrää. Kun reitin, aikataulun ja kuljetuksen suunnittelee etukäteen kartasta ja maastotiedoista, näkee jo etukäteen mitkä vesistöt reitillä pitää ylittää ja onko niille olemassa siltaa tai kahlauspaikkaa.
Kahlauspaikan valinta – näin luet virtaa
Kaikki kohdat joessa eivät sovi kahlaukseen yhtä hyvin. Paras kahlauspaikka on yleensä siellä missä joki levenee ja virtaus hidastuu, ei siellä missä se kapenee ja kiihtyy koskeksi.
Käytännön nyrkkisääntöjä paikan valintaan:
Etsi kohta, jossa vesi näyttää tasaiselta ja tummuudeltaan yhtenäiseltä – tumma, tyyni pinta kertoo usein hitaammasta virtauksesta kuin valkoinen, kuohuva pinta. Vältä kohtia heti koskien tai putousten yläpuolella, sillä jos kompastuu, virta voi kuljettaa suoraan vaaralliseen paikkaan. Suora reitti rannalta rannalle on turvallisempi kuin vinottainen ylitys, joka altistaa virran voimalle pidemmäksi aikaa. Jos joki haarautuu saarten kohdalla useampaan uomaan, useamman kapean haaran ylitys on usein turvallisempaa kuin yhden leveän.
Sameus ei aina kerro syvyydestä, mutta nopea virtaus yhdistettynä polviin tai sitä syvempään veteen on jo merkki siitä, että kannattaa etsiä toinen kohta tai odottaa veden laskua.
Kahlausvarusteet – mitä jalkaan ja mitä päälle
Yleinen väärinkäsitys on, että kengät kannattaa riisua kahlauksen ajaksi, jotta ne pysyvät kuivina. Tämä on myytti, joka kannattaa unohtaa: paljain jaloin kivikkoisessa, kylmässä virrassa tasapaino pettää helpommin, ja terävät kivet tai piilossa olevat oksat aiheuttavat todellisen loukkaantumisriskin. Asiantuntijat suosittelevat kahlaamaan kengät jalassa – joko samoilla retkikengillä joilla muutenkin kuljetaan, tai kevyillä varakengillä, jos leiripaikalla halutaan säästää varsinaiset vaelluskengät kuivina.
Muuta varustusta kahlaukseen:
Vaellussauvat tai tukeva keppi lisäävät tukipisteitä kolmeen jalkaan yhden sijaan – tämä on yksinkertaisin tapa parantaa tasapainoa virrassa. Kuivapussi tai vedenpitävä pakkaus repun sisällä suojaa makuupussin ja vaihtovaatteet siltä varalta, että kaadut. Sadehousut tai kuorihousut jalassa pitävät alusvaatteet kuivina matalammissa ylityksissä, mutta syvemmässä vedessä ne kannattaa riisua, jotteivät ne täyty vedellä ja paina jalkoja.
Askel askeleelta – turvallinen kahlaustekniikka
Ennen veteen astumista avaa repun vyötärö- ja rintahihnat, tai ainakin löysää ne niin, että reppu on nopeasti riisuttavissa. Tämä on yksi tärkeimmistä turvallisuusaskeleista, mutta moni retkeilijä tekee juuri päinvastoin ja pitää hihnat tiukalla ajatuksella, että reppu pysyy paremmin selässä.
1. Avaa repun hihnat ja arvioi kahlauspaikka rannalta ennen veteen astumista.
2. Käytä sauvaa tai keppiä ylävirtaan päin tukena – liikuta jalkoja ja sauvaa vuorotellen niin, että kaksi kolmesta tukipisteestä on aina maassa.
3. Liiku sivuttain virtaa vasten hieman viistossa, älä suoraan selkä virtaan päin.
4. Katso jalkojen sijaan eteenpäin rantaan, sillä pyörivä vesi jalkojen ympärillä aiheuttaa helposti huimauksen tunteen.
5. Jos vesi nousee reisiin asti tai virtaus tuntuu liian voimakkaalta, käänny takaisin – toinen ylityspaikka tai odottelu on aina parempi vaihtoehto kuin pakottaminen läpi.
Ryhmässä liikuttaessa kahlaus onnistuu turvallisemmin, kun kuljetaan vierekkäin käsikynkkää tai piirissä toisiaan tukien, jolloin useampi jalka pitää ryhmän pystyssä kuin yksin kahlatessa.
Kevätkahlaus ja sulamisvedet
Keväällä ja alkukesästä purot ja joet kantavat huomattavasti enemmän vettä kuin loppukesällä, kun lumet ovat vasta sulaneet ylävirran vedenjakaja-alueilla. Kevätretkeilyssä sulamisvedet voivat muuttaa tutunkin kahlauspaikan vaaralliseksi parissa päivässä, joten reitin vesistöjen tilannetta kannattaa aina tarkistaa lähempänä lähtöpäivää, ei vain retken suunnitteluvaiheessa.
Vedenpinta on usein matalimmillaan aamulla, ennen kuin edellisen päivän lämpö on ehtinyt sulattaa lisää lunta tai jäätä ylävirralla. Jos kahlaus on edessä ja aikataulu joustaa, aamu on siis usein parempi hetki ylitykselle kuin iltapäivä.
UKK
Voiko kahlauksen aina korvata kiertämällä joki toista kautta?
Usein kyllä, mutta ei aina – erämaa-alueilla kiertäminen voi lisätä matkaa huomattavasti tai viedä vaikeakulkuisempaan maastoon. Siksi kahlaustaito kannattaa osata, vaikka sitä käyttäisikin harvoin.
Onko turvallista kahlata yksin?
Yksin kahlaaminen on aina riskialttiimpaa kuin ryhmässä, koska apua ei ole saatavilla kaatumisen sattuessa. Jos vaihtoehtoja ei ole, valitse mahdollisimman matala ja hidasvirtainen kohta, ja käytä sauvaa tukena.
Mitä tehdä, jos kaatuu kesken kahlauksen?
Päästä repusta irti heti, jos se painaa alle veden pinnan, käänny selälleen jalat edellä virran suuntaan ja pyri ohjaamaan itseäsi jaloilla kohti rantaa. Reppu voidaan noutaa myöhemmin alavirran mataloilta kohdilta.
Yhteenveto
Vesistön ylitys onnistuu turvallisesti, kun paikka valitaan huolella, varusteet ovat kunnossa ja tekniikka on harjoiteltu etukäteen kotimaassa jo ennen ensimmäistä erämaataivalta. Suurin osa kahlausonnettomuuksista syntyy kiireestä tai alkuperäisen reittisuunnitelman pitämisestä liian tiukkana silloinkin, kun vesi on selvästi liian korkealla – siksi paras yksittäinen taito on tunnistaa, milloin kääntyy takaisin.