Kansallispuistojen tulentekopaikat ovat retkipäivän kohokohta monelle, joka tulee paikalle makkarapaketin ja termospullon kanssa. Silti moni lähtee liikkeelle tietämättä, milloin tulen saa sytyttää ja milloin ei. Tässä artikkelissa käydään läpi, missä kansallispuistossa saa tehdä tulta, miten metsäpalovaroitus muuttaa sääntöjä ja mitä tehdä, kun nuotio ei ole vaihtoehto. Kun säännöt ovat selvät jo kotona, retkellä ei tarvitse arvailla laavulla.
Missä kansallispuistossa saa tehdä tulta
Peruslinja on yksinkertainen: kansallispuistossa tulta saa tehdä vain merkityillä tulentekopaikoilla. Niitä ovat nuotiopaikat, laavut, kodat ja keittokatokset, jotka näkyvät puiston kartassa ja Luontoon.fi-palvelussa. Oma nuotio kallion kupeeseen tai rantahiekalle ei ole sallittu, vaikka paikka näyttäisi turvalliselta.
Monelle tulee yllätyksenä, ettei jokamiehenoikeus anna oikeutta avotuleen edes tavallisessa talousmetsässä ilman maanomistajan lupaa. Lisää aiheesta löytyy artikkelista jokamiehenoikeudet – mitä luonnossa saa ja ei saa tehdä. Kansallispuistossa maanomistaja on valtio, ja Metsähallitus on antanut luvan juuri niille paikoille, jotka se on rakentanut ja joita se huoltaa.
Myös puut tulevat tulentekopaikan puuvajasta. Kansallispuistossa ei saa kaataa puita, katkoa oksia eikä kerätä maapuuta tai kuivia keloja. Kelo voi olla satoja vuosia vanha ja tärkeä elinympäristö kääville ja kovakuoriaisille. Joidenkin pohjoisen erämaisten kohteiden järjestyssäännöissä on poikkeuksia esimerkiksi risujen keräämiseen, joten ennen Lapin pitkää vaellusta kannattaa lukea kyseisen puiston järjestyssääntö.
Metsäpalovaroitus muuttaa kaiken
Ilmatieteen laitos antaa metsäpalovaroituksen alueittain, kun maasto on kuivaa ja palovaara suuri. Pelastuslain mukaan avotulta ei silloin saa tehdä metsässä tai sen lähellä. Metsähallituksen alueilla tämä tarkoittaa käytännössä, että varoituksen aikana tulta saa tehdä vain keittokatoksissa ja kodissa, joissa on savuhormi. Avonuotiopaikka ja laavun edustan tulisija jäävät kylmiksi.
Kokenut retkeilijä tarkistaa varoitustilanteen kahdesti: illalla ennen lähtöä ja aamulla autossa. Varoitus voi tulla voimaan kesken päivän, eikä parkkipaikan infotaulu ole aina ajan tasalla. Pelastuslaitos voi lisäksi antaa alueelle ehdottoman tulentekokiellon, joka koskee myös hormillisia tulisijoja. Silloin puiston kylteissä ja Luontoon.fi:n kohdesivulla on yleensä erillinen tiedote.
Kertakäyttögrilli on lain silmissä avotulta. Sitä ei siis saa käyttää varoituksen aikana, eikä se kuulu kallioille tai laiturille muulloinkaan. Kuuma pohja polttaa jäkälän ja sammaleen, ja jälki näkyy vuosikymmeniä.
Myytti: merkitty tulentekopaikka on aina vapaasti käytettävissä
Yleisin väärinkäsitys on, että rakennettu nuotiopaikka tarkoittaa lupaa sytyttää tuli säästä riippumatta. Ei tarkoita. Tulentekopaikka on vain sijainti, jossa tulenteko on normaalioloissa sallittu, ja metsäpalovaroitus kumoaa sen. Nuotiorengas ei estä kipinöitä lentämästä kuivaan kanervikkoon kymmenen metrin päähän, eikä kivikehä estä tulta leviämästä maan alla turvekerroksessa.
Toinen myytti liittyy vuodenaikaan. Moni olettaa, että palovaroitukset kuuluvat heinäkuun helteille. Todellisuudessa vaarallisin aika on usein toukokuu, kun lumet ovat sulaneet mutta kasvillisuus ei ole vielä vihertänyt. Kulottunut heinä ja viimevuotiset lehdet syttyvät helposti. Kuiva syyskuukin voi tuoda varoituksen, jos syyssateet viipyvät.
Yleisimmät virheet tulentekopaikalla
Kolme virhettä toistuu suosituilla paikoilla, kuten Nuuksiossa, Repovedellä ja Kolilla.
Ensimmäinen on liian iso tuli. Makkaranpaistoon riittää pieni, kunnolla hiillostunut nuotio, eikä vajan koko puukasaa tarvitse käyttää kerralla. Ruuhkaisina viikonloppuina puut loppuvat helposti iltapäivään mennessä, ja seuraava seurue jää ilman. Osa retkeilijöistä tuo siksi oman klapisäkin. Se on sallittua, kunhan puut on ostettu tai tuotu kotoa eikä niitä ole kerätty maastosta.
Toinen virhe on roskien polttaminen. Maitopurkin alumiinikalvo, sipsipussit ja muoviset kertakäyttöastiat eivät pala, vaan sulavat nuotiopaikan pohjalle ja jättävät myrkyllistä jäämää. Metsähallituksen kohteissa noudatetaan roskattoman retkeilyn periaatetta: minkä viet maastoon, sen tuot myös pois.
Kolmas ja vaarallisin virhe on huolimaton sammutus. Tuli ei ole sammunut, vaikka liekit ovat kadonneet. Hiillos pysyy kuumana tuhkan alla tunteja, ja tuulenpuuska voi herättää sen uudelleen.
Näin sammutat nuotion oikein
Kunnollinen sammutus vie viisi minuuttia, ja ne kannattaa käyttää. Kokenut eräretkeilijä varaa sammutusveden jo ennen sytyttämistä, esimerkiksi kokoontaitettavan 10 litran vesiastian (noin 10-20 €) tai pari täyttä juomapulloa.
- Anna puiden palaa hiilloksi äläkä lisää uutta puuta viimeiseen puoleen tuntiin.
- Kaada vettä koko tulisijaan, myös reunoille.
- Sekoita tuhka kepillä ja kaada lisää vettä.
- Tunnustele kämmenselällä hieman tuhkan yläpuolelta. Lämpöä ei saa tuntua.
- Tarkista ympäristö, ettei kipinöitä ole lentänyt sammaleeseen tai neulasiin.
Lumen heittäminen talvella ei aina riitä, koska lumi sulaa hiillokseen ja jättää alle kuumia pesäkkeitä. Laajemmin turvallisesta tulistelusta kerrotaan artikkelissa tulistelu ja retkikeittimet turvallisesti maastossa.
Retkikeitin, kun nuotiota ei voi tehdä
Retkikeitin on paras vakuutus palovaroituksen varalle. Metsähallitus sallii keittimen käytön varoituksen aikanakin, kunhan käyttö on huolellista. Keitin asetetaan kivelle, hiekalle tai kivennäismaalle, ei koskaan kuivalle sammaleelle tai jäkälälle. Ehdoton tulentekokielto voi rajoittaa myös keittimen käyttöä, joten tiedotteet kannattaa lukea tarkasti.
Kevyt kaasukeitin, kuten Primus- tai MSR-merkkinen poltin, maksaa noin 40-70 €, ja 230 gramman kaasupatruuna 6-9 €. Trangian spriikeitinsetti on raskaampi mutta tuulenkestävä ja yksinkertainen, ja sen hinta liikkuu tyypillisesti välillä 50-90 €. Vertailun eri polttoaineista löytää artikkelista retkikeitin – kaasu, sprii vai monipolttoaine. Spriikeittimen lähes näkymätön liekki on päivänvalossa riski, joten polttimen lähellä ei kannata kurotella.
Hyvä nyrkkisääntö: jos retkisuunnitelmassa on lämmin ateria, sitä ei rakenneta nuotion varaan. Keitin kulkee mukana aina, ja nuotio on bonus.
Talvi, ruuhka ja muut erikoistilanteet
Talvella metsäpalovaroituksia ei anneta, mutta sääntö merkityistä paikoista pätee edelleen. Lumen alla olevaa nuotiopaikkaa voi joutua kaivamaan esiin, ja puuvajojen täyttö harvenee monissa kohteissa talvikaudeksi. Pohjoisen kaamosretkillä kannattaa olla varautunut siihen, ettei tupien tai kotien puuhuolto ole välttämättä ajan tasalla.
Autiotuvissa ja varaustuvissa on yleensä puuliesi tai kamina, ja niiden käyttöä ohjaavat tupasäännöt. Tuvan puut käytetään säästeliäästi, ja pilkkeitä tehdään valmiiksi seuraavalle kulkijalle.
Ruuhkaisessa kohteessa, kuten Pyhä-Luoston tai Nuuksion suosituimmilla laavuilla, kannattaa joustaa. Jos paikka on täynnä, voi kysyä, saako omat makkarat paistaa samassa tulessa. Tapa on suomalaisessa retkeilykulttuurissa vanha ja yleensä tervetullut.
UKK
Saako kansallispuistossa tehdä tulta omalle paikalle, jos käyttää kivikehää?
Ei saa. Tulenteko on sallittu vain merkityillä tulentekopaikoilla, eikä kivikehä muuta asiaa. Retkikeittimen käyttö on sallittu muuallakin turvallisella alustalla.
Mistä näen, onko metsäpalovaroitus voimassa?
Ilmatieteen laitoksen varoituskartasta ja Luontoon.fi:n kohdesivuilta. Varoitus annetaan alueittain, joten tarkista juuri sen maakunnan tilanne, jossa puisto sijaitsee.
Saako omia polttopuita tuoda kansallispuistoon?
Kyllä, kunhan puut on tuotu kotoa tai ostettu eikä niitä ole kerätty puiston luonnosta. Omat puut ovat käytännöllinen ratkaisu ruuhkaisina viikonloppuina.
Tulen säännöt ennen lähtöä
Tulentekopaikan käyttö on helppoa, kun kolme asiaa on tarkistettu ennen retkeä: onko metsäpalovaroitus voimassa, missä puiston merkityt paikat ovat ja onko niissä puuhuolto. Pakkaa retkikeitin mukaan joka kerta, varaa sammutusvesi ennen sytyttämistä ja vie roskat kotiin. Silloin nuotio jää retken mukavaksi hetkeksi eikä riskiksi kenellekään.