Suunnistaminen sumussa ja pimeässä maastossa on taito, jota jokainen syksyllä, talvella tai tunturissa liikkuva tarvitsee viimeistään silloin, kun näkyvyys katoaa kesken päivämatkan. Lokakuun iltapäivänä Lapissa hämärä tulee jo neljän jälkeen, ja Pallaksen tai Saariselän tuntureilla pilvi voi laskeutua rinteeseen puolessa tunnissa. Tästä artikkelista saat keinot pysyä reitillä silloinkin, kun et näe seuraavaa reittimerkkiä etkä tuttua maamerkkiä.
Miksi näkyvyyden katoaminen eksyttää niin helposti
Tavallinen suunnistus nojaa siihen, että näet ympärilläsi olevat kohteet ja vertaat niitä karttaan. Sumussa ja pimeässä tämä yhteys katkeaa. Silmä ei enää löydä järven rantaa, rinteen muotoa tai polun haaraa, ja aivot alkavat täydentää puuttuvaa tietoa arvauksilla.
Sumu on lisäksi petollinen, koska se litistää maaston. Loiva nousu näyttää tasamaalta, ja 50 metrin päässä oleva kivi voi näyttää lohkareelta horisontissa. Pimeässä otsalampun valokeila rajaa maailman 20-40 metriin, jolloin kokonaiskuva maastosta jää syntymättä.
Myytti: hyvä suuntavaisto riittää
Yleinen uskomus on, että kokenut erävaeltaja tuntee suunnan selkäytimellään. Kokeissa on toistuvasti havaittu, että ihmiset alkavat kävellä kaarta tai jopa ympyrää heti, kun aurinko, maamerkit tai muut vihjeet katoavat. Kokemus ei poista tätä taipumusta – se opettaa vain epäilemään omaa tuntumaa.
Toinen sitkeä väärinkäsitys koskee kompassia. Moni luottaa enemmän omaan tunteeseensa kuin neulaan, koska ”kompassi näyttää väärin”. Neula on lähes aina oikeassa. Poikkeuksia ovat lähellä olevat metalliesineet, kuten puhelin, otsalampun akku tai reppuun kiinnitetty karabiini, sekä tietyt rautamalmialueet. Kun kompassi ja oma tunne ovat ristiriidassa sumussa, kompassi voittaa.
Varusteet suunnistamiseen sumussa ja pimeässä
Perusvarusteet ovat samat kuin päivällä, mutta niiden laatu ja valmistelu korostuvat. Levykompassi, jossa on fluoresoivat merkinnät, on pimeässä ratkaisevan helppolukuinen. Esimerkiksi Suunto A-10 tai Silva Ranger -sarjan mallit maksavat noin 25-80 €, ja niiden suuntanuoli näkyy vielä otsalampun himmeässäkin valossa.
Kartaksi sopii Maanmittauslaitoksen maastokartta 1:25 000 tai 1:50 000 vedenpitävässä karttalaukussa. Märkä paperikartta repeää sumuisessa tunturissa nopeasti. Lisää kartan ja kompassin perusteista kannattaa kerrata ennen ensimmäistä pimeän ajan retkeä.
Otsalampussa tärkeintä ei ole maksimiteho vaan säädettävyys. Punainen valo säilyttää pimeänäön kartan lukemisessa, ja 300-500 luumenin teho riittää polulla kulkemiseen. Akkukesto ja kylmänkestävyys ratkaisevat enemmän kuin mainoslukemat, mistä kerrotaan tarkemmin artikkelissa otsalampun valinnasta retkelle. Varalamppu tai vara-akku kuuluu pimeään syksyyn aina.
Askel askeleelta: näin etenet ilman näkyvyyttä
Kokenut suunnistaja ei yritä kulkea sumussa suoraan maaliin. Hän pilkkoo matkan lyhyisiin, varmoihin osiin ja tarkistaa sijainnin jokaisen osan päätteeksi. Toimiva rytmi on seuraava:
1. Määritä varma lähtöpiste. Älä lähde liikkeelle ennen kuin tiedät tarkalleen, missä olet. Polun risteys, tuvan nurkka tai puron ylityskohta kelpaa.
2. Valitse lähin selkeä välitavoite. 200-500 metrin päässä oleva järvenranta, polku tai jyrkkä rinteen alaraja on hyvä. Pieni kivi tai mätäs ei ole.
3. Ota suunta kartalta ja mittaa matka. Tasaisella maalla aikuisella kuluu tyypillisesti noin 60-70 askelparia sataa metriä kohti, mutta pimeässä metsässä ja upottavalla suolla luku voi nousta 80-100:aan. Mittaa oma lukusi etukäteen tutulla reitillä.
4. Käytä tahallista sivuunsuuntausta. Jos tavoitteena on polun tietty kohta, tähtää selvästi sen toiselle puolelle. Kun osut polkuun, tiedät heti, kumpaan suuntaan kääntyä.
5. Etsi pysäyttävä kohde. Merkitse kartalta maastonkohta tavoitteen takana, esimerkiksi oja tai puro. Jos saavut sille, olet mennyt ohi ja palaat takaisin.
Sumussa voi lisäksi käyttää seuralaista suunnan tukena. Etummainen kulkee 20-30 metrin päässä, ja takana kulkeva ohjaa häntä kompassin avulla oikeaan linjaan. Tämä tekniikka on vanha ja toimii erityisesti puuttomassa tunturissa.
Suomen olosuhteiden erityispiirteet
Etelä-Suomen metsissä pimeys on suurempi ongelma kuin sumu. Marras-joulukuussa valoisaa aikaa on Helsingissä noin kuusi tuntia, ja kuusikossa hämärä alkaa jo kolmen jälkeen. Täällä polut ja metsäautotiet toimivat hyvinä johdattavina kohteina, kun reitit ovat tiheään merkittyjä.
Tunturissa tilanne on päinvastainen. Puuton maasto ei tarjoa johteita, ja sumussa koko näkymä muuttuu harmaaksi. Kaamoksen aikaan Utsjoella tai Enontekiöllä aurinko ei nouse lainkaan, mutta lumen heijastama hämärä voi silti antaa yllättävän hyvän näkyvyyden kirkkaalla säällä. Pilvisellä säällä ja tuiskussa sama maisema muuttuu valkoiseksi tyhjyydeksi, jossa rinteen jyrkkyyttä on vaikea arvioida.
Järviseuduilla syysaamujen sumu nousee vesistöjen yltä ja voi peittää rannat kokonaan. Rantaviivaa seurattaessa kannattaa pysyä 10-20 metrin päässä vedestä, jotta ranta pysyy näkyvissä ilman kosteikoille ajautumista.
Yleisimmät virheet ja miten ne vältetään
Ensimmäinen virhe on kartan kääntäminen tunteen mukaan. Eksynyt kulkija alkaa helposti ”taivuttaa” karttaa vastaamaan sitä, mitä hän luulee näkevänsä. Ratkaisu on suunnata kartta aina kompassin avulla ja luottaa siihen.
Toinen virhe on liian pitkät osuudet. Moni yrittää kulkea kilometrin suoraan suunnalla, ja jo 10 asteen poikkeama vie hänet tällöin lähes 200 metriä sivuun. Sumussa osuuden ei pitäisi olla 500 metriä pidempi.
Kolmas virhe on puhelimeen luottaminen ainoana navigointivälineenä. Akku tyhjenee pakkasella ja märällä kelillä nopeasti, ja kosketusnäyttö ei toimi märillä käsineillä. Puhelin ja GPS ovat erinomaisia tukivälineitä – lue lisää vaihtoehdoista artikkelista GPS-laitteet ja karttasovellukset retkellä – mutta niiden rinnalla pitää aina kulkea kartta ja kompassi.
Milloin kannattaa pysähtyä
Paras navigointipäätös on joskus olla liikkumatta. Jos et enää tiedä sijaintiasi varmasti etkä tunnista ympäristöä, eteneminen yleensä vain pahentaa tilannetta. Pysähdy, pukeudu lämpimämmin, syö jotain ja käy läpi viimeinen varma piste.
Sumu hälvenee usein muutamassa tunnissa, ja aamu tuo valon. Kun mukana on makuupussi, lämpimät vaatteet ja keitin, yöpyminen paikallaan on turvallisempaa kuin hapuilu pimeässä kivikossa. Hätätilanteessa soita 112 ja käytä 112 Suomi -sovellusta, joka välittää sijaintisi hätäkeskukseen.
UKK
Voiko sumussa suunnistaa pelkällä puhelimella?
Lyhyillä päiväreiteillä puhelimen karttasovellus voi riittää, jos akku on täynnä ja mukana on varavirtalähde. Pitkillä vaelluksilla ja tunturissa puhelin on liian haavoittuvainen ainoaksi välineeksi, koska kylmä, kosteus ja kaatuminen voivat viedä sen käytöstä hetkessä.
Kuinka tarkasti askelparien laskeminen toimii pimeässä?
Hyvissä oloissa virhe on noin 5-10 prosenttia, mutta pimeässä, lumessa ja kivikossa se voi kasvaa 20 prosenttiin. Siksi askelmittaus toimii parhaiten lyhyillä, alle 500 metrin osuuksilla ja selkeän pysäyttävän kohteen kanssa.
Mikä on paras otsalampun valo kartan lukemiseen?
Punainen tai himmeä valkoinen valo on paras, koska kirkas valkoinen valo häikäisee ja vie pimeänäön useiksi minuuteiksi. Monessa retkilampussa on erillinen punaisen valon tila juuri tätä varten.
Tärkein taito on rauhallisuus
Sumu ja pimeys eivät tee maastosta vaarallista, mutta ne poistavat virheiden korjaamisen helppouden. Lyhyet osuudet, kompassin suunnattu kartta, mitattu askelpariluku ja tahallinen sivuunsuuntaus pitävät sinut reitillä. Harjoittele taitoja ensin tutussa lähimetsässä iltahämärässä, ennen kuin lähdet tunturiin tai kaamoksen pimeyteen. Kun tekniikka toimii kotikulmilla, se toimii myös silloin, kun maailma ympärilläsi on harmaata sumua.