Maastokartan merkit ja korkeuskäyrät kertovat paljon enemmän kuin pelkän reitin paikan, kunhan ne osaa lukea. Moni retkeilijä seuraa kartalta vain polkua ja tupia. Silloin jää huomaamatta, että 3 kilometrin osuudella on 150 metrin nousu tai että suora oikopolku kulkee vaikeakulkuisen suon poikki. Tässä artikkelissa käydään läpi, miten maastokartan merkit ja korkeuskäyrät luetaan niin, että ennen lähtöä pystyy arvioimaan maaston muodot, kulkukelpoisuuden ja reitin todellisen raskauden.
Kartan mittakaava ja käyräväli ratkaisevat kaiken
Ennen yhdenkään merkin tulkintaa kokenut kartanlukija katsoo kartan reunasta kaksi asiaa: mittakaavan ja käyrävälin. Maanmittauslaitoksen peruskartta 1:20 000 näyttää maaston hyvin tarkasti. Siinä 1 cm kartalla vastaa 200 metriä maastossa. Mittakaavassa 1:50 000 sama sentti on jo 500 metriä, jolloin pienet kumpareet ja ojat voivat jäädä kokonaan pois.
Käyräväli kertoo, kuinka monen metrin korkeusero kahden vierekkäisen korkeuskäyrän välillä on. Peruskartassa käyräväli on 5 metriä. Ulkoilu- ja tunturikartoissa se vaihtelee kartantekijän ja alueen mukaan, joten tieto pitää tarkistaa joka kerta. Jos käyräväli luullaan 5 metriksi, vaikka se on 20 metriä, nousu näyttää kartalla neljä kertaa todellista loivemmalta. Tunturissa tämä virhe tuntuu jaloissa nopeasti.
Paperikartoista Karttakeskuksen ulkoilukartat maksavat tyypillisesti 20-30 €. Maanmittauslaitoksen maastokarttaa voi selata ilmaiseksi Paikkatietoikkunassa ja monissa karttasovelluksissa. Sovellusten eroista lisää artikkelissa GPS-laitteet ja karttasovellukset retkellä.
Korkeuskäyrien lukeminen käytännössä
Korkeuskäyrä yhdistää kaikki samalla korkeudella olevat pisteet. Ruskeat viivat ovat suomalaisissa kartoissa vakiintunut tapa esittää maaston muodot. Perusperiaatteet ovat yksinkertaisia, mutta niiden soveltaminen vaatii harjoittelua.
Tiheät käyrät tarkoittavat jyrkkää rinnettä, harvat käyrät loivaa. Jos käyrät ovat 1:20 000 -kartalla millimetrin välein ja käyräväli on 5 metriä, maasto nousee 5 metriä 20 metrin matkalla. Rinne on silloin selvästi jyrkkä, ja rinkan kanssa siinä joutuu jo hakemaan jalansijoja. Kun käyrät ovat sentin välein, kävely tuntuu lähes tasaiselta.
Suljettu rengas on kukkula tai kuoppa. Erotus tehdään viettoviivojen avulla. Ne ovat pieniä käyrään kiinnitettyjä väkäsiä, jotka osoittavat alamäen suuntaan. Kuopassa ne osoittavat renkaan sisälle. Apuna toimivat myös korkeusluvut: käyrälle merkityn luvun yläpää osoittaa yleensä ylärinteeseen päin.
Käyrien muoto paljastaa notkot ja harjanteet. Kun käyrien V-kirjaimen tai U-kirjaimen kärki osoittaa ylämäkeen, kyse on notkosta tai uomasta. Jos kärki osoittaa alamäkeen, kyseessä on harjanne tai nyppylä. Sääntö on helppo tarkistaa vesistöistä, koska purot kulkevat aina notkojen pohjalla.
Hyvä harjoitus on ottaa 1:20 000 -kartta tutulta lähimetsältä, esimerkiksi Nuuksiosta tai Tampereen Kaupin alueelta, ja kävellä sama reitti kartta kädessä. Jokaisen nousun kohdalla kannattaa katsoa, miltä se näytti kartalla. Muutaman retken jälkeen käyrien tiheydestä alkaa nähdä suoraan, onko edessä hikinen nousu vai loiva kangas.
Maastokartan merkit: värit ja symbolit
Suomalaisessa maastokartassa värit jakavat tiedon selkeisiin ryhmiin. Kun värit ovat hallussa, yksittäiset symbolit on helpompi oppia.
Sininen tarkoittaa vettä: järvet, joet, purot ja ojat. Sininen vaakaviivoitus kuvaa suota. Peruskartassa helppo- ja vaikeakulkuiset suot erotetaan toisistaan viivoituksen avulla. Tiheämpi viivoitus tarkoittaa yleensä märkää ja upottavaa aluetta, jota ei kannata ylittää syksyn sateiden jälkeen tavallisissa vaelluskengissä.
Ruskea kuvaa maaston muotoja: korkeuskäyriä, viettoviivoja ja maaleikkauksia. Musta on varattu ihmisen rakentamille kohteille ja kalliolle. Mustalla merkitään polut, rakennukset, voimalinjat, kiviaidat, jyrkänteet ja kivikot. Pistemäinen kuvio kertoo louhikosta tai kivikosta, joka hidastaa kulkua selvästi. Lapin tuntureissa kivikkorinne voi pudottaa vauhdin alle puoleen tavallisesta.
Keltainen merkitsee peltoja ja muuta avointa maata. Retkeilykartoissa, kuten Karttakeskuksen kansallispuistokartoissa, on lisäksi omia symboleita autiotuville, varaustuville, laavuille, nuotiopaikoille ja kuivakäymälöille. Niiden selitykset löytyvät kartan reunasta, ja ne kannattaa lukea ennen lähtöä eikä vasta maastossa.
Myytti: vihreä tarkoittaa kartalla metsää
Moni olettaa, että metsä näkyy kartalla vihreänä, koska niin on totuttu näkemään esimerkiksi tiekartoissa ja sovellusten oletusnäkymissä. Maanmittauslaitoksen maastokartassa tavallinen metsämaa on kuitenkin valkoista. Pohjaväri kertoo siis, että alueella on metsää, ellei toisin merkitä.
Suunnistuskartoissa logiikka on taas eri. Niissä valkoinen tarkoittaa hyvin kuljettavaa metsää ja vihreän eri sävyt yhä tiheämpää, hitaammin läpäistävää kasvillisuutta. Kun karttatyyppi vaihtuu, värien merkitys voi vaihtua. Kokenut kulkija tarkistaa siksi merkkien selitykset jokaisesta uudesta kartasta.
Yleisimmät virheet maastokartan lukemisessa
Ensimmäinen virhe on laskea reitin pituus pelkästään vaakasuunnassa. Kymmenen kilometrin päiväosuus Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa on aivan eri asia kuin kymmenen kilometriä tasaisella kankaalla. Nyrkkisääntönä jokainen 100 metriä nousua lisää kulkuaikaa noin 10-15 minuuttia täyden rinkan kanssa. Nousu kannattaa laskea käyristä jo suunnitteluvaiheessa. Laajemmin aiheesta kerrotaan artikkelissa vaellusretken suunnittelu.
Toinen virhe on oikaista suon yli, koska suora viiva näyttää lyhyimmältä. Kartalla 600 metrin suoylitys voi keväällä tai sateisen syyskuun jälkeen viedä enemmän aikaa ja voimia kuin 1,5 kilometrin kierto harjua pitkin. Harjut näkyvät kartalla kapeina, pitkänomaisina käyrämuodostelmina, ja niitä pitkin kulkeminen on usein kuivaa ja nopeaa.
Kolmas virhe on luottaa vanhaan karttaan. Hakkuuaukeat, uudet metsätiet ja siirretyt polut eivät näy 15 vuotta vanhassa paperikartassa. Maaston muodot eivät kuitenkaan muutu. Siksi korkeuskäyrät ovat sijainnin määrittämisessä luotettavampi apu kuin metsän rajat tai pienet polut.
Näin luet karttaa maastossa vaihe vaiheelta
Kun ollaan perillä maastossa, kartanluku etenee samassa järjestyksessä joka kerta:
- Suuntaa kartta pohjoiseen kompassin tai selvän maastonkohdan, kuten järven rannan, avulla.
- Paikanna oma sijainti varmasta kohteesta, esimerkiksi polkuristeyksestä, sillasta tai mäen huipulta.
- Katso seuraavalle välietapille johtavat korkeuskäyrät ja arvioi, nousetko vai laskeudutko.
- Valitse 2-3 tarkistuspistettä, kuten puron ylitys, suon reuna tai jyrkänne, joiden pitää tulla vastaan.
- Vertaa maastoa karttaan jokaisessa tarkistuspisteessä ennen kuin jatkat.
Tästä menetelmästä on eniten hyötyä silloin, kun puhelimen akku hyytyy pakkasessa tai polku katoaa lumen alle. Kompassin käytön perusteet löytyvät artikkelista kartan ja kompassin perusteet. Paperikartta kannattaa suojata vedenpitävällä karttalaukulla, jonka hinta on noin 15-30 €. Suomen syksyssä märkä kartta on käyttökelvoton jo toisena päivänä.
UKK
Mikä käyräväli on Maanmittauslaitoksen peruskartassa?
Mittakaavan 1:20 000 peruskartassa käyräväli on 5 metriä. Muissa kartoissa, kuten tunturi- ja ulkoilukartoissa, käyräväli voi olla suurempi. Tarkista se aina kartan reunatiedoista.
Miten kukkulan ja kuopan erottaa toisistaan kartalla?
Katso viettoviivoja, jotka ovat käyriin kiinnitettyjä pieniä väkäsiä ja osoittavat alamäkeen. Kuopassa ne osoittavat renkaan sisälle. Myös korkeusluvut ja lähellä olevat vesistöt auttavat hahmottamaan, kumpaan suuntaan maasto laskee.
Riittääkö karttasovellus vai tarvitaanko paperikartta?
Lyhyillä päiväretkillä merkityillä reiteillä sovellus riittää yleensä hyvin. Usean päivän vaelluksilla ja talvella paperikartta kannattaa ottaa varalle, koska kylmä ja kosteus lyhentävät akun kestoa nopeasti.
Lopuksi: harjoittele tutussa maastossa
Maastokartan merkit oppii nopeimmin lähimetsässä, jossa erehdyksistä ei seuraa vaaraa. Aloita tarkistamalla kartan mittakaava ja käyräväli. Opettele sen jälkeen värien merkitykset ja arvioi korkeuskäyristä jokaisen osuuden nousut jo ennen lähtöä. Kun kartta ja maasto alkavat vastata toisiaan mielessä, myös tuntemattomassa kansallispuistossa liikkuminen on rauhallisempaa ja turvallisempaa.